Sote-uudistuksen lakiluonnos ei tuo mitään uutta järjestöjen asemaan

PIKA-ARVIO. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen sote-lakipaketti on kompakti, riisuttu paketti, joka todennäköisesti mennee läpi eduskuntakäsittelyn. Nyt on hieno mahdollisuus saada sote-uudistus lopulta läpi!

Lakipaketti ei tuo juuri mitään muutosta järjestöille, joten niiden kohtalo on omissa käsissä – kuten ennenkin.

Perusteluosassa kirjoitetaan: ”Hallitusohjelman mukaan maakunnat tuottavat palvelut pääosin julkisina palveluina. Yksityinen ja kolmas sektori toimivat täydentävinä palveluiden tuottajina. … Järjestöjen roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä vahvistetaan ja järjestöjen mahdollisuus tuottaa palveluita turvataan.”

kiuru
Ministeri Krista Kiuru

Lakiesityksen sisällössä ei ole viimeiseen lauseeseen liittyviä uusia komponentteja juurikaan sote-puolella. Varsinaiset ns. sote-palvelut ovat edelleen – ja ymmärrettävästi – hankintalainsäädännön alla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ei ole mitään velvoittavia lausumia tai konkreettisia rakenteita roolin vahvistamisesta.

Järjestöjen palveluiden turvaamisesta ei ole myöskään mitään uusia sisältöjä paitsi että aikaisempaa vahvempi palveluketjuajattelu on positiivinen avaus perusteluissa.

Palvelusetelien käyttö jatkuu nykyisen lain mukaisena. Henkilökohtaista budjetointia ei ole tuotu mukaan ainakaan tähän kokonaisuuteen. Viime mainittua monet järjestöt ovat toivoneet nykykäytännön eräiden epäkohtien korjaamiseksi – siis kansalaisten kokemien epäkohtien.

Henkilökohtainen budjetti on kuitenkin hallitusohjelmassa ja sen kehittämiseen on tulossa rahoitusta.

Oma luku järjestöistä, mutta sisältö vanhoja linjauksia

Lakipaketissa on oma lukunsa Vaikutukset järjestöihin (4.2.4.9). Siinä ei ole järjestöjen osalta mitään uusia elementtejä paitsi pelastustoimen osalta, jossa järjestöt on kiinnostavan laajasti huomioitu.

sopvuori ja hirvonen
Palvelutuottajia SOSTEn tilaisuudessa

Järjestöluvussa todetaan, että ”uudistuksen jälkeen järjestöjen toiminnat täydentäisivät julkisia palveluja kuten nykyisinkin”.

Ja teksti jatkuu: ”Niiden toiminnan avulla voitaisiin edistää ja vahvistaa kansalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Järjestöillä olisi myös rooli yksityisinä palveluntuottajina. Uudistuksen jälkeen järjestöt toimisivat yhteistyössä sekä kuntien että sote-maakuntien kanssa. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyminen sotemaakunnille olisi kuitenkin merkittävä muutos.

Jatkossakin kunnat tekisivät – luvussa kerrotaan – yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kanssa asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä. Kunnat voisivat huolehtia järjestöjen avustuksista eri toimialoilla, tarjota järjestöille tiloja ja ohjata kuntalaisia järjestöjen toiminnan piiriin, kuten vertaistukeen tai vapaaehtoistoimintaan.

Luvussa kuitenkin arvioidaan, että motivaatio ja mahdollisuudet tukea kuntien toiminta-avustuksilla paikallisia yhdistyksiä ja järjestöjä saattaisi uudistuksen voimaantultua heiketä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu olisi siirtynyt sote-maakunnille.

Toisaalta – lainsäätäjä arvelee – uusi järjestelmä loisi mahdollisuuden tehostaa kuntien ja järjestöjen yhteistyötä ja yhteistyörakenteita yhdenmukaisella tavalla koko sote-maakunnan alueella.

Yhteistyömahdollisuuksia kuvataan näin: ”Osassa tulevia sote-maakuntia on jo perustettu järjestöneuvottelukuntia järjestöjen toimintaedellytysten ja yhteistyön edistämiseksi. Järjestöjen toiminta sote-maakunnissa olisi osa sote-maakunnan hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Asiaa käsiteltäisiin myös sote-maakunnan vuotuisissa neuvotteluissa sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.”

Järjestöjen asemaa tulevissa sote-maakunnissa kaavaillaan näin: ”Uudistuksen jälkeen ensi sijaisesti sote-maakunta vastaisi sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnasta järjestöiltä. Sote-maakunnan strategiassa ja palveluiden suunnittelussa otettaisiin huomioon myös järjestöjen yleishyödyllinen vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki. Järjestöjen tarjoama tuki ja palvelut voisivat olla osa palveluketjua tai -kokonaisuutta esimerkiksi varautumiseen ja valmiuteen liittyvissä asioissa, lapsiperheiden palveluissa, pitkäaikaissairauksien hoidossa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja ikääntyvien palveluissa sote-maakunnan määrittelemällä tavalla. Se selkiyttäisi järjestöjen asemaa koko sote-maakunnan alueella. Nykyisiä kuntia suuremmilla palveluiden järjestäjillä olisi myös enemmän hankintaosaamista ja hankintakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko sote-maakunnan alueella.”

Tämä on erinomainen kirjaus perusteluissa.

Hyte ja rakenteellinen sosiaalityö

Kansalaisten ja järjestöjen osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet uusissa sote-maakunnissa ovat monelta osin hyvät ja edustavat kehittyneen demokratian parhaita periaatteita.

JSSR_ryhmä
Järjestöt suunnittelemassa yhteistyötä

Sote-maakuntia patistellaan yhteistyöhön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä muiden sote-maakunnassa toimivien julkisten toimijoiden sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lainsäätäjän toiveena on, että sote-maakunnat myös osaltaan mahdollisuuksiensa mukaan edistettävät järjestöjen toimintaedellytyksiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Tätä avataan siten, että tämä ”voisi tarkoittaa esimerkiksi sote-maakunnan asukkaiden ohjaamista järjestöjen toiminnan piiriin, kuten vertaistukeen tai vapaaehtoistoimintaan, asiantuntija-avun antamista, toimitilojen luovuttamista järjestöjen käyttöön ja sote-maakunnan harkinnan mukaan myös avustusten myöntämistä järjestöille”.

Perusteluissa viitataan myös rakenteelliseen sosiaalityöhön, jonka avulla sosiaalihuollon asiantuntemus tuodaan osaksi muuta suunnittelua, valmistelua ja päätöksentekoa. Julkisen toiminnan kehittämisen lisäksi rakenteellisessa sosiaalityössä näkökulmana on laaja yhteistyö, jossa kehittämisen kohteena ovat myös yritysten ja järjestöjen palvelut ja tukitoimet.

Saivarrellakseni sanon, että sanajärjestys on tainnut nousta vanhoista papereista. On hyvä, että yrityksetkin ensimmäisenä haastetaan rakenteelliseen sosiaalityöhön, vaikka se on enemmän ollut järjestöjen kiinnostuksen kohteena. Olisi siinä voinut käyttää vaikka aakkosjärjestystä.

Tärkeää oli nostaa myös diakonian suuri merkitys: ”Sote-maakunnat voisivat tehdä moninaista yhteistyötä myös esimerkiksi seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa”.

Palvelutuotannon asetelma ennallaan – paitsi isot ulkoistukset

hs sotePalvelujen tuottaminen on edelleen vanhassa mallissa eli, että jollei lailla toisin säädetä, sote-maakunta voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden sote-maakuntien kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palvelujen tuottajilta.

”Palvelusetelin käytöstä säädetään erikseen”, todetaan lakiluonnoksessa. Hallituksen tiedotustilaisuudessa se yksilöitiin siten, että kunnan sijalle tulee termi maakunta.

Lakiesityksen pykälän 10 (Asiakkaiden palvelujen yhteensovittaminen) perusteluissa todetaan, että ”asiakas voi saada palveluja myös järjestöiltä, jolloin yhteensovittaminen voi koskea myös näitä palveluja”.

Järjestämislakiluonnoksen 30. pykälässä käsitellään sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoimintaa sote-maakunnassa. Perusteluissa todetaan, että tutkimusperustaisessa kehittämistoiminnassa yhteistyö yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja alan järjestöjen kanssa olisi tärkeää.

Ainoa iso muutos on se, että isot ulkoistukset kyseenalaistetaan. Mutta niissähän järjestöt eivät ole olleet mukana.

Järjestöjen omat kehittämishaasteet ovat edelleen ennallaan

Järjestöjen peruskysymykset oman toiminnan kehittämisestä säilyvät tasan tarkkaan ennallaan. Nyt ne vain ovat entistä ajankohtaisempia.

Ensinnäkin palvelutuotantojärjestöjen tulisi varautua siihen, että palveluiden kilpailutus jatkuu. Näin kilpailuasetelma yhä keskittyvien suurten sote-yritysten kanssa jatkuu palveluhankinnoissa. Järjestöjen palveluiden kustannusrakenteen, tuottavuuden ja laadun oltava kunnossa. Juuri tätä varten järjestöjen yhteinen Alustapalvelu Sociala on perustettu.

Toiseksi palvelutuotantojärjestöjen tulisi varautua siihen, että hankintayksikkö muuttuu. Järjestöjen on arvioitava, olisivatko maakunnan järjestöt yhdessä vahvempia palveluketjujen ja –kokonaisuuksien luojia ja palveluiden tarjoajia. Tässäkin lakiesityksessä mahdollistetaan alihankinta. Mitä mahdollisuuksia se luo ketjujen rakentamiseen?

Keskeinen kysymys on, kannattaisiko palvelutuotantojärjestöjen konsortioitua maakunnittain. Myös tälle Alustapalvelu Sociala on luonut ja on luomassa alustoja ja sopimuskäytäntöjä.

Ja järjestöjen pitäisi ajatella yli maakuntarajojen. Jos naapurimaakunnassa on osaava ja noheva järjestö jollakin erityisalueella, sen osaamisen voisi liittää palveluketjuun vaikka alihankintasopimuksen kautta.

Kolmanneksi innovatiivisuus, uusien ratkaisujen etsintä, on nostettava taas kunniaan niin, että järjestöt löytävät paikkansa ja roolinsa sote-maakuntien kehittämistoiminnassa. Järjestöjen luovuus tarvitsee tuekseen palvelumuotoilu-, tuotteistus- ja markkinointiosaamista.

Kyllin ei voi korostaa myöskään sitä, kuinka tärkeää on järjestöjen digitaalisten prosessien kehittäminen ja yhdyspintojen toimivuuden varmistaminen.

Äärimmäisen tärkeää on maakunnallinen järjestöjen yhteistyö ja vaikutus- ja yhteistoiminta yhdessä palvelutuotantojärjestöjen kanssa. Tähtäyspiste on kansalaisten paras tuen, palvelun, hoidon ja kuntoutuksen kokonaisuudessa.

Maakuntien Järjestö 2.0-järjestötoimijat ovat tehneet hienoa pohjatyötä: Järjestöjen panos on hyvin kirjattu monien maakuntien sote-keskussuunnitelmiin. He ovat myös avanneet hyte-työnsä sisältöjä, tavoitteita ja toteutustapoja. Palvelutuotantojärjestöt on vain muutamissa maakunnissa olleet riittävässä yhteistyössä, joten siinä on petraamisen varaa.

Miten järjestöjen tulisi vaikuttaa uuteen sote-pakettiin?

Jokainen järjestö ajaa luonnollisesti omaa agendaansa, mutta löytyisikö yhteisesti ajettavia asioita?

Oleellista on nyt se, kykenevätkö järjestöt ajamaan lausuntokierroksella yhteisesti selkeitä parannuksia. Toinen vaikuttamisen paikka on maakuntien palvelustrategiat (JL 11§) ja hyvinvointisuunnitelmat – toki maakuntien järjestöt ovat saaneet monin paikoin edelliskauden pohjiin ja tulevaisuuden sote-keskussuunnitelmiin hyviä kirjauksia.

Toivottavaa vaikuttamista eli ehkäpä ihan markkinamuotoilua olisi esimerkiksi palvelusetelin edistäminen. Niiden kautta myös asiakkaiden ihmisoikeusperustaiset tarpeet tulisivat hoidetuiksi.

Ns. välimuotoisten palveluiden asemaa ei ole tässäkään lakiesityksessä kyetty hahmottamaan. Siinä järjestöillä itselläänkin on paljon selkiyttämisen ja brändäämisen paikkaa.

Järjestöjen tulisi hahmottaa lausunnoissa asemansa sote-keskusarkkitehtuurissa. Avauksia voisi tehdä esimerkiksi siitä, että osallisuus- ja hyvinvointineuvostot – tai perinteisemmin järjestöneuvottelukunnat – olisivat lakisääteisiä.

Sote-keskusmallinnuksia voisi kehittää siten, että lainsäädäntö huomioisi kansalaisyhteiskunnan voimavarat selkeinä vastuutettuina ja resursoituina osina sosiaalityötä. Tästä on mallinnuksia yleisen sote-keskusarkkitehtuurin osalta (Niemelä & Kivipelto 2019) ja myös eräiden maakuntien kehittämissuunnitelmissa (vrt. esimerkiksi Pirkanmaa). Vapaaehtoisuuteen perustuvat suositukset eivät ole riittäviä yhteistyön perustaksi kaikissa maakunnissa. Fiksut maakunnat toki ovat edelläkävijöitä tässäkin ja ihan vapaaehtoisesti.

Tässä joitakin alustavia tuntumia mittavasta, 1201:n sivun lakipaketista. Ja sillä varauksella, että väittämäni perustuvat alustavaan tarkasteluun.

Jorma Niemelä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s