Kriisi: Järjestöjen lähtökohta asiakkaiden tilanteen ymmärtämisessä ja sitoutumisessa

Hengenvaara

BLOGIPOHDINTAA – Pari päivää sitten asunnottomuus- ja päihdetyön toimijat ilmaisivat yhteisen huolensa koronaviruksen aiheuttaman epidemian vaikutuksista jo ennestään vaikeassa tilanteessa oleviin ihmisiin kuten asunnottomiin ja päihteidenkäyttäjiin.

”Joudumme tällä hetkellä huolehtimaan asiakkaidemme terveydestä järein keinoin, mutta samanaikaisesti meillä on vakava huoli siitä, kuinka muutenkin vaikeassa asemassa elävät pärjäävät kriisin aikana ja sen jälkeen”, kannanotossa sanottiin.

Kannanotto synnytti monia muistoja eräiltä osin rinnasteisesta tilanteesta, kun 1990-luvun laman pahimmassa kurimuksessa vastaavia palveluita ajettiin alas. Toimin silloin oman toimeni ohella Päihdehuollon valtakunnallisen yhteistyöryhmän vastuutehtävissä, muiden muassa tiedottajana. Yritimme vakuuttaa päättäjät, että erilaisten matalan kynnyksen palveluiden alasajo ei tuota säästöjä. Olavi Kaukosen ja Matti Halmeahon selvitys (1996) väitteemme sitten vahvisti: Se mikä avopalveluissa säästettiin, se erikoissairaanhoidossa menetettiin.

Meillä on vakava huoli siitä, kuinka muutenkin vaikeassa asemassa elävät pärjäävät kriisin aikana ja sen jälkeen.

Nyt palveluiden kurittajina ei ole valtio eivätkä ole kunnat. Asunnottomat, päihteidenkäyttäjät ja monet erityisen tuen tarpeessa olevat ihmiset ovat – kuten kannanotossa todetaan – suurentuneessa riskissä koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-tartuntataudin vakaville seurauksille.

Asunnottomuus- ja päihdetoimijoiden kannanotto oli ammattitaitoisesti ja sydämellä rakennettu. Siellä oli (1) selkeä tilannekuva, (2) kuvaus vaikutuksista asiakaskunnan elämään, (3) kuvaus niistä toimista ja muutoksista, joita palveluiden tuottajat itse ovat nopeasti tehneet kriisin synnyttyä, (4) ennakointi tulevasta ja (5) sitoutuminen asiakkaisiin. Kannanotossa annettiin ymmärrystä myös valtiovallan välttämättömille toimille.

Kannanotossa nostetaan esille – ei vain se, miten vaikeassa asemassa elävät pärjäävät kriisin aikana – erityisesti se, miten nämä ryhmät pärjäävät kriisin jälkeen: ”Osa epidemian vaikutuksista näkyy vasta pidemmän ajan päästä. Luultavasti epidemia syrjäyttää vaikeassa tilanteessa olevat entistä pahemmin, lisää yksinäisyyttä ja pahentaa päihdeongelmia. Lisäksi epidemia voi vaikeuttaa apua tarvitsevien ihmisten pääsyä avun piiriin myös tulevaisuudessa.”

1990-luvun laman ja sen seuraukset nähneenä voisin jopa sanoa, että sanan ”luultavasti” voisi jättää pois. On todennäköistä, että näin tulee käymään. Asunnottomuus- ja päihdetoimijat toteavat – viisaasti ennakoiden – varautuvansa siihen, että tuen tarve kasvaa epidemia-ajan jälkeen entisestään.

Samalla, kun nämä asunnottomuus- ja päihdetoimijat ovat joutuneet sulkemaan palvelupaikkoja, ne ovat kehittäneet jatkuvasti uusia, turvallisia tapoja auttaa netin, puhelimen ja kadulle jalkautuvien palveluiden muodossa. Myös ruoka-apua on jatkettu uusin muodoin. Avunmuotoja on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa ja heitä kuullen.

Kannanotto päättyi seuraavasti: ”Huoli on iso, mutta emme hylkää ketään emmekä lopeta työtämme”.

Lähtökohtana ihmisten elämäntilanne

Miksi näin tarkasti referoin kannanoton? Minusta kannanotossa on paljon sellaista, jonka varassa voi rakentaa sumussa aukeavaa tulevaisuutta. Ajattelu nousee asiakkaista, ihmisistä, ja heidän elämäntilanteestaan – ei esimerkiksi organisaatioiden ongelmista käsin, vaikka järjestöjen johto painii nyt myös melkoisten taloushaasteiden kanssa.

Pohjana täytyy olla sen, että näillä järjestöillä on selkeä, kansalaisten hyvinvointiin sitoutunut missio ja sen pohjalta rakennettu strategia. Missio ja strategia, joilla merkitystä myös kriiseissä.

Lyhyessä kannanotossa on tiiviisti kuvattu laaja kirjo vaikutuksia, joita kriisillä on näiden ihmisten elämään. On nostettu vielä esille aivan poikkeuksellisen vaikeassa asemassa olevat – tavallaan – alaryhmät eli erityisryhmien erityisryhmät.

Kannanotto kertoo sen, että toimijat ovat nopeasti uudistaneet ja kehittäneet toimintatapojaan vastaamaan uuden tilanteen olosuhteita – ja jopa niin, että asiakkaat ovat mukana muutoksen suunnittelussa.

Vaikka tulevaisuus on sumun peitossa eikä yksityiskohtaista toimintaohjelmaa vielä esimerkiksi ensi vuodelle voi olla, kannanottajat nostavat huolen kriisin vaikutuksista näiden vaikeassa asemassa olevien ryhmien tulevaisuuteen ja osoittavat sitoutuneisuutensa olla heidän rinnallaan.

Hyvä pohja jatkotyölle

Vastaavia hyviä linjauksia on tullut muiltakin järjestöiltä ja järjestöryhmiltä. Mutta otan nyt nämä asunnottomuus- ja päihdetoimijat myönteisiksi esimerkeiksi, kun mietitään tulevaisuuden rakentamista. Voisiko askellus olla heidän esimerkkinsä pohjalta vaikka seuraava.

  1. Rakennetaan selkeä ja perusteellinen tilannekuva kriisin vaikutuksista kunkin kohderyhmän elämään. Tilannekuvassa hyödynnetään asiantuntijatietoa, erilaisia hyvinvointi-indikaattoreita ja myös kansalaisten kokemuksellista tietoa.
  2. Muutetaan välittömästi oma toiminta ketterästi vastaamaan uutta tilannetta.
  3. Pyritään hahmottamaan – niin pitkälle kuin mahdollista – keskeiset skenaariovaihtoehdot siitä, miten ongelmat tulevat kehittymään ja miten tilanne mahdollisesti synnyttää uusia ongelmia sekä miten niihin parhaalla mahdollisella tavalla vastataan.
  4. Kehitetään valmiutta muuttaa omaa toimintaa muutamaksi seuraavaksi vuodeksi tai pysyvästi, jos tilanne niin edellyttää, ja hahmotetaan niitä erityisiä kohteita tai ongelmia, jotka edellyttävät esimerkiksi erityishankkeita ja niille rahoitusta.

Viime mainitun kohdalla olen jo pidempään nähnyt sen, että erilaisten liitto- ja palveluorganisaatioiden on muutettava nykyiset toimintatapansa enemmän kehitys- ja palveluorganisaation suuntaan – toiminnat on siis palvelullistettava. Niin kuin monet liitot ovat jo siirtyneet siihen suuntaan.

Kaikki tämä on tehtävä taatusti niukentuneilla resursseilla. Ei siis mikään helppo tehtävä.

Ministeri Aino-Kaisa Pekonen ansaitsee suuren tunnustuksen siitä, että hän määräsi STEAn valmistelemaan koronavirustilanteeseen liittyvän ylimääräisen Veikkausvoitto/STEA-avustusten haun pikaisella aikataululla.

Avustuksia kohdennetaan (1) psykososiaalisen tuen ja kansalaisneuvonnan digitaalisten palveluiden laajentaminen ja volyymin kasvattaminen ja (2) haastavassa elämäntilanteessa ja syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden ja perheiden arjen auttaminen ja psykososiaalinen tuki. Kohde-alueetkin on selkeästi määritetty.

Mutta asunnottomuus- ja päihdetahot antoivat askelmerkit, miten järjestöt toimivat tulevassa tilanteessa. Lähtökohta on asiakkaiden tilanteen – sanosinko hädän – analyysissä ja ymmärryksessä. Vasta sen jälkeen tulee tarvittavien keinojen määrittely. Muut prioriteetit asetetaan vasta näiden jälkeen.

Jorma Niemelä

Viittaus: Kaukonen, O. & Halmeaho, M. (1996). Asiakkaasta potilaaksi? Tapaustutkimus katkaisuhoitoaseman lakkauttamisen vaikutuksista läntisellä Uudellamaalla 1995. Helsinki: Stakes.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s