Miten rakennetaan maakunnallinen järjestö-sote?

Mitkä ovat maakunnallisen järjestöyhteistyön keskeiset tehtävät tällä hallituskaudella? Ja miten niitä pitäisi edistää?

Tilaisuus toiminnan kehittämiseen on historiallinen – ja siksi se kannattaa käyttää hyvin.

vertti2
Vertti Kiukas

SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas pohti 11.2. blogissaan järjestöjen maakunnallisen yhteistyön jatkoa. Hänen mukaansa SOSTEn ei ole mielekästä jatkaa Järjestö 2.0 -nimellä kulkenutta koordinaatiohanketta. Kiukaan mukaan ”koordinaatio tarkoitti käytännössä tilaisuuksien järjestämistä, viestintää sekä informaation tuottoa ja välitystä”.

Voisiko koordinaation hahmottaa hieman laajemmin ja modernimmin kuin vain kokoustamisena ja informaationa? Varsinkin, jos lähtee analyysistä siitä, mitä järjestöjen tulisi nyt aluetasolla tehdä?

Seitsemän tehtävää

Olen yrittänyt hahmottaa järjestöjen maakunnallisen sote-yhteistyön asemaa ja tehtäviä parissakin julkaisussa (Niemelä 2019, Niemelä & Kivipelto 2019). Näkisin järjestöjen maakunnallisella yhteistyöllä ainakin seitsemän eri tehtävää. Onnistuneella koordinaatiolla kaikkia näitä voitaisiin tukea ja edistää.

(1) Järjestöjen maakunnallisen yhteistyöverkoston vahvistaminen. Viime hallituskaudella tässä asiassa edettiinkin eri puolilla maatamme. Järjestöneuvottelukuntia syntyi, vaikka itse henkilökohtaisesti näkisin tärkeämmäksi rakentaa osallisuusneuvostoja – kuten blogissani (Niemelä 2016) aikoinaan ehdotin.

Silloin fokus olisi eri väestöryhmien osallisuuden ja sen puutteiden tarkastelussa. Tämä antaisi järjestöillekin oikean tulokulman sote-kokonaisuuteen. Organisaatiot eivät ole itsetarkoituksia.

Mutta tärkeintä on, että järjestöt löytävät toisensa ja toimivat yhteisissä asioissa yhdessä!

kollaasi
Olen tavannut maakunta- ja järjestöväkeä lännessä ja idässä, etelässä ja pohjoisessa.

(2) Maakuntahallinnon neuvottelukumppanina toimiminen soten rakentamisvaiheessa. Tapasin viime hallituskaudella kaikkien maakuntien muutosjohtajia. Noin puolessa maakuntia kävin paikan päällä keskustelemassa.

Viesti oli melko yhtenäinen: tuleva maakuntahallinto tuskin neuvottelee kymmenien, ehkä jopa satojen maakunnan järjestöjen kanssa. Tarvitaan järjestöjen yhteisesiintymistä. Useat sote-muutosjohtajat ylistivät mutkatonta ja hedelmällistä yhteistyötä Järjestö 2.0 -ihmisten kanssa.

(3) Asiakaslähtöisten palvelupolkujen rakentaminen maakunnan soteen. Yksi tämän sote-kauden keskeisin tehtävä on luoda julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja järjestöjen palvelun yhteyksiä kansalaisia tukeviksi palvelupoluiksi.

Mutta vielä tärkeämpää on työskentely näiden asiakaspolkujen rakentamiseksi yhteistyössä soten kehittäjien kanssa.

Monissa maakunnissa on tehty hyvää pohjatyötä erilaisten verkossa toimivien hyvinvointitarjottimien luomiseksi. Tämän sote-kauden keskeinen tehtävä on luoda siltaa eri toteutusten välillä ja saada nämä lääkärien, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien käyttöön tarkoitetut verkkopalvelut entistä toimivimmiksi.

Mutta vielä tärkeämpää on työskentely näiden asiakaspolkujen rakentamiseksi yhteistyössä soten kehittäjien kanssa (ks. Niemelä & Kivipelto 2019). Palvelupolkujen rakentamisessa tulee luoda yhdyspintoja ja jatkumoja järjestöjen vapaaehtois- ja vertaistuen ja järjestöjen sote-palveluiden välille. Vaikka rahoituksen rajapinnat pitää olla selkeinä, tarvitaan asiakkaille nimenomaan yhdyspintoja vaikkapa vapaaehtoisen tuen ja kuntoutuslaitosten välille.

(4) Maakunnan järjestöjen toiminnasta tiedottaminen. Yhteistyökumppaneille sote-järjestelmässä ja sen reunamille tiedottaminen on vain yksi viestinnän ulottuvuus. Tärkeää on erilainen kansalaisviestintä suoraan kansalaisille. Ilman tunnettuutta kansalainen ei löydä järjestöjen palveluita (Halava ym. 2018).

Tästä avautuu merkittäviä demokratiatehtäviä järjestöille.

(5) Kansalaisten aktivointi vaaleihin ja vaikuttamistoimielimiin. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoitteena on antaa tämän vuoden aikana esitykset maakuntahallinnosta. Teen valistuneen arvauksen siitä, että ehdotus tulee sisältämään monia demokratia- ja vaikutusmahdollisuuselementtejä.

Tästä avautuu merkittäviä demokratiatehtäviä järjestöille. Järjestöjen tulee innostaa ihmisiä ehdokkaiksi maakuntavaaleihin, koordinoida ehdokkaita vaikuttamistoimielimiin ja huolehtia siitä, että järjestöt huomioidaan strategioissa.

(6) Hyvinvoinnin ja terveyden ohjelma- ja osallisuusperustainen edistäminen. Monissa maakunnissa järjestöt nähdään osallisuuden ja toimijuuden areenoina, osassa yhteistyökumppanina erilaisten hyvinvointiohjelmien toteutuksessa – ja osassa nähdään nämä molemmat mahdollisuudet. Järjestöjen tulee yhdessä ja erikseen tarttua näihin mahdollisuuksiin.

(7) Järjestöjen TKI-toiminnan saaminen osaksi innovaatioekosysteemejä. Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvat ja kehittyvät tulevassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä (ks. Muuri 2019).

Järjestöiltä odotetaan tähän panosta, vaikka järjestöjen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on vielä varsin jäsentymätöntä. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää tätä kokonaisuutta sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden arviointi- ja avustusjaoston ehdotuksesta. Tässä kehittämisrahoja saavien maakunnallisten ja valtakunnallisten järjestöjen on ryhdistäydyttävä.

Miten tukea?

Sitran tulevaisuustrendit korostavat verkostojen merkitystä. Yhä useammassa yhteydessä järjestöt nähdään erilaisten ekosysteemien toimijoina, mihin järjestöjen on valmistauduttava (Halava ym. 2018; Niemelä 2019).

Maakuntien tulevia verkostoja ja ekosysteemejä ei ohjata etäältä Helsingistä tai erva-keskuksista – paitsi ehkä tki-yhteistyötä. Ne verkostot syntyvät ja elävät maakunnallisella tasolla, aluetasolla.

Erilaisten keskusjärjestöjen ja liittojen suuri haaste on toiminnan palvelullistaminen (ks. Niemelä 2019). Valtakunnallisilla palveluilla voidaan luoda edellytyksiä, mahdollisuuksia ja alustoja maakunnallisten järjestöyhteistyökuvioiden tueksi.

luopio
Väkeä koolla Kuopiossa.

Keskusjärjestöjen palvelut – olivatpa ne sitten normaaleja palveluita tai koordinaatiohankkeiden tuottamia palveluita – voisivat olla esimerkiksi data-analytiikkaa, hyvien käytäntöjen jakamista, applikaatioiden kehittämistä, palvelumuotoilu- ja tuotteistustukea sekä markkinoinnin ja viestinnän tukea.

Järjestöjä – ja kaikkia muita toimijoita – hyödyntävästä data-analytiikasta konkreettinen ja hyvä esimerkki on Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkijoiden Sokra-hankkeessa luomat analyysit maakuntien hyvinvoinnin ja varsinkin niiden puutteiden kehityksestä.

Näitä huono-osaisuuden kuvauksia löytyy Kuntalehden sivuilta viime vuosilta. Niiden perusteella järjestöt voivat arvioida, kohdistuuko niiden työ esimerkiksi sinne, missä hätä on suurin.

Nyt suurena haasteena on ymmärtää, millä palveluilla voidaan luoda innostusta, elinvoimaa, helpottavia digitaalisia ratkaisuja ja mahdollisuuksia paikalliselle ja alueelliselle vapaalle kansalaistoiminnalle.

Hyvine käytäntöjen jakamisessa auttaa esimerkiksi uudistuva Innokylä-verkkopalvelu, jota SOSTEkin on ollut rakentamassa.

Ennustukseni on, että erilaisiin seminaareihin ja huonosti valmisteltuihin kokoontumisiin aletaan kypsyä. Nyt suurena haasteena on ymmärtää, millä palveluilla voidaan luoda innostusta, elinvoimaa, helpottavia digitaalisia ratkaisuja ja mahdollisuuksia paikalliselle ja alueelliselle vapaalle kansalaistoiminnalle.

Mikään hanke ei voi aidosti toimia, ellei siinä arvosteta alueiden omaa osaamista ja tehtyä työtä. Suomi on kulttuurisesti monimuotoinen, ja alueiden erilaisuutta on syytä kunnioittaa. Olisiko mahdollista, että nyt nousisi hankkeita bottom-up?

On hienoa, että SOSTEn pääsihteeri avaa blogillaan kansalaiskeskustelua.

Mutta missä ydin? Sairautensa, vammansa tai sosiaalisten ongelmiensa kanssa kamppaileva kansalainen kun tarvitsee edelleen lähimmäistä rinnalleen tai vertaistukea selvitäkseen. Keskeinen kysymys on se, miten tätä kohtaamista voidaan edesauttaa.

On hienoa, että SOSTEn pääsihteeri avaa blogillaan kansalaiskeskustelua. Jäsenistön mielipiteen kysymisen lisäksi kannattaisi ehkä keskustella laajasti myös paikallis- ja aluetason järjestötoimijoiden kanssa ja kuulla maakuntajohtajia ja  maakuntien sote-muutosjohtajia.

Valistunut mielipide tarvitsee tuekseen analyysiä siitä, mitä nyt ihan oikeasti tarvitaan.

Jorma Niemelä

Vinkit ja linkit

Halava, I., Pantzar, M. & Lukin, E. (2018). Järjestötoiminnan tulevaisuus. Tampere: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen arviointi- ja avustusjaosto STEA.

Kiukas, V. (2020). Järjestöt tarvitsevat yhteistyötä muuttuvassa sotessa – miten se organisoidaan? SOSTEblogi 11.2.2020.

Muuri, A. (2019). Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä: Selvityshenkilöraportti. Valtioneuvoston julkaisusarja. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2019:40.

Niemelä, J. (2016). Tarvittaisiinko osallisuusneuvostoa? Doktriini-blogi 20.9.2016.

Niemelä, J. (2019). Järjestöt sote-Suomea rakentamassa. Julkaisu 25. Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Niemelä, J. & Kivipelto, M. (2019). Asiakaslähtöinen palvelupolkumalli tulevaisuuden sote-keskusten lähtökohdaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 37/2019.

Paananen, R. & Kainulainen, S. & Surakka, A. (2018). Sokra tutkii ja kehittää: Inhimillisen huono-osaisuuden muutokset maakunnissa 2010-luvulla. Kuntalehden blogi 19.2.2018. Laajempia hakuja voi tehdä esimerkiksi tästä.

Megatrendit 2020. Sitra studies 162.

Yksi kommentti artikkeliin ”Miten rakennetaan maakunnallinen järjestö-sote?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s