Inklusiivinen yhteiskunta – mikä se on?

smilies-1607163_1280

Kuvasin julkaisussani Järjestöt sote-Suomea rakentamassa (Kunnallisalan kehittämissäätiö 2019) sosiaali- ja terveysjärjestöjen tehtäviä osallisuuden, toimijuuden, identiteetin, arvon ja arvokkuuden edellytysten luojina. Hahmotin sen perusteella järjestöjen missioksi inklusiivisen yhteiskunnan rakentamista. Mitä se on?

Ne, joilla on vähiten yhteiskunnallisia resursseja, äänestävät kaikista laiskimmin myös edustuksellisen demokratian vaaleissa. Järjestöjen keskeinen missio on tuoda ääni äänettömille ja antaa voimaa tuoda se ääni itsekin esille. Näin rakennetaan inklusiivista yhteiskuntaa.

Näistä lähtökohdista päädyin seuraavaan määritelmään:

Inklusiivisella yhteiskunnalla tarkoitetaan yhteiskunnan rakentamisen tapaa ja päämäärää, jossa jokaisella kansalaisella ja kansalaisten muodostamilla ryhmillä on osallisuuden ja toimijuuden mahdollisuus sekä mahdollisuus tarvitsemaansa turvaan ja tarvitsemiinsa palveluihin ja jossa kaikilla kansalaisilla on tarvittaessa puolestapuhuja.

Vierasperäisen sanan käyttö on hankalaa tällaisessa yhteydessä. Mutta osallisuuslähtöisissä ilmauksissa tulee herkästi mukaan aktivoinnin tai pakon konnotaatio. Inklusiivisessa yhteiskunnassa on kyllä kansalaisuuteen kuuluva itsetoiminnallisuuden odotus mutta ei pakotusta, ei vaatimusta. Jokainen osallistuu ja toimii omien voimavarojensa mukaisesti.

Hyvä suomenkielinen ilmaus on lähellä ”mahdollistavaa yhteiskuntaa”.  Määritelmän termi ”ryhmä” jäsentyy elävässä elämässä hyvin monimuotoisesti. Kyseessä voi olla erityinen ja yksittäinen ongelma tai laaja yhteiskunnallinen ilmiö, joka koskettaa monenlaisia ryhmiä.

Universalismi ja inklusiivinen yhteiskunta

Universalismi on paljon käytetty mutta myös kiistelty ja osin ristiriitainen käsite. Sosiaalipolitiikassa ja terveyspolitiikassa universalismilla tarkoitetaan etuuksia tai palveluita, joihin kaikilla on yhtäläinen oikeus ja joka rahoitetaan pääosin verovaroin. Niin ikään koulutuspolitiikassa pyritään noudattamaan universalismin periaatetta kaikille vapaasta koulutuksesta. Käsitteellä on viitattu poliittiseen ideaaliin, sosiaalipoliittisten etuuksien kohdentamisen tapaan ja hyvinvointivaltiomallien eroihin.

mass-1355493_1280Universalismin yksi keskeinen haaste liittyy yksilöiden ja erityisryhmien huomioimiseen. Universaalien perustelujen korostaminen johti Anneli Anttosen ja Jorma Sipilän (2010) mukaan ammattilaiset ja byrokraatit hallitsemaan yhdessä massiivisia julkisia organisaatioita. Näiden toiminnassa professiot soveltavat yleisiä kriteerejä avun luo pääsemiseksi.

Universaaleiksi tarkoitettujen järjestelmien kompastuskiveksi muodostui näin kyky ymmärtää kulttuurista moninaisuutta. Universaalien palveluiden ja yksilöllisten palveluiden suhde on ammatillisuuden, edellä mainittujen professioiden, haaste. Kansalaiset elävät erilaisissa elämäntilanteissa. Sosiaalipalvelujärjestelmän on tästä syystä vaikea löytää yksinkertaisia ja suoraviivaisia vastauksia ja malleja (Muuri 2008).

Anu Muurin (2008) mukaan sosiaalialan ammattilainen onkin tulevaisuudessa enemmän fasilitaattori suhteessa asiakkaaseen. Tämä edellyttää palveluprosessin ympärillä ja perustana olevan järjestelmän rakentuvan uudesta paikallisesta hallintatavasta tai hallintasuhteista. Niissä hierarkioita, markkinoita ja verkostoja käytetään johtamisessa hyväksi samanaikaisesti ja rinnakkain. Kyse on johtamisotteesta ja toimintatavasta, jonka keskeinen käsite on verkosto (Möttönen & Niemelä 2005).

Universalismista ei ole syytä luopua ihanteena ja päämääränä, koska sen kautta artikuloituu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Yhteiskunnan ja kulttuurin monimuotoistuessa painopistettä pitää siirtää monoliittisten järjestelmien sijasta inklusiivisuuteen.

Järjestelmät rakennetaan niin, että ne tukevat erilaisten ryhmien äänen kuulumiseen ja moninaiseen palvelutarjontaan. Markkinatkaan eivät välttämättä ole omimmillaan eri ryhmien, varsinkin pienten, huomioimisessa, mutta verkostojen rakentamisen kautta voidaan pyrkiä universalismin ihanteiden toteutumiseen.

Varmuuden vuoksi on vielä painokkaasti todettava, että inklusiivisella yhteiskunnalla ei tarkoiteta jotain mennyttä yhtenäiskulttuurin Suomea. Päihde- ja vankilataustaisten perustaman järjestön yhteisöllisyys on taatusti kulttuurisesti aika erilaista kuin vaikkapa Rotaryklubin jäsenten muodostama yhteisöllisyys. Vaikka järjestötoiminta ei sinänsä poista taloudellista eriarvoisuutta, se antaa parhaimmillaan marginaaliin ajautuneille väylän sosiaaliseen osallisuuteen ja toimijuuteen.

Jorma Niemelä

Linkki: Niemelä, Jorma (2019). Järjestöt sote-Suomea rakentamassa. Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s