Olipa kerran… Ihan kuvitteellinen tarina markkinavaltauksesta

pyärätuolitTämä on mielikuvitustarina. Siksi se alkaa sanoilla ”olipa kerran”.

Olipa kerran kunta, jossa alettiin kantaa huolta vanhusväestöstä. Paikkakunnan aktiivit pähkäilivät asiaa suunnalta jos toiselta. Tuli päivä, jolloin kaiken vapaaehtoistoiminnan nokkamies sanoi, että pähkäily saa nyt loppua! Perustetaan Meijän Vanhainkotiyhdistys ry ja aletaan hommiin.

Niin tehtiin. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Mutta takaisin alkuun. Innostus oli suuri. Neuvoteltiin rahoitusta, tehtiin suunnitelmia, käytiin katsomassa naapurikaupungeissa ja -pitäjissä malleja, hommattiin arkkitehtiä ja urakoitsijaa. Sen aikaiset rahoitusjärjestelmät auttoivat liikkeelle monia vastaavia järjestöjä. Paikallinen yhteisö oli innoissaan yhteisen hankkeen vuoksi. Kyllä Meijän pitäjän vanhuksista huolehditaan!

Ja niinpä sitten vietettiin juhlallisia vihkiäisiä. Oikein ministeri oli kiittelemässä paikallista voimannäyttöä. Se oli kansalaisyhteiskunnan juhlaa!

vanhus ja hoitajaJa niin arki alkoi. Vanhukset saivat asumista, hoivaa ja tukea. Vapaaehtoisia otettiin toimintaan mukaan.

Kunnan kanssa pelattiin yhteen – yhteinenhän oli asiakin: kuntalaisten hyvinvointi.

Se oli sitä modernia verkostojohtamista, hallintaa. Governanssia sanoisi engelsmanni. Kuntahallintokin oli palaamassa hallinnosta hallintaan.

Joskus oli vähän kitkaakin. Yhdistys tuppasi vähän urautumaan ja kielenkäyttöön tuli ilmaisu, että kun me jo viistoista vuotta on tehty näin niin eikös me tehdä jatkossakin… Vaikka kunnan tarve oli muuttunut. Tuli uusia tuulia ja uusi vaihe. Järjestö oli vuorostaan niin innovatiivinen ja aloitteellinen, että kunnan sosiaalijohto oli puolestaan jarrumiehen roolissa. Mutta aina eteenpäin mentiin.

Yhdistyksestä ja sen palvelukodeista tuli osa paikallistaloutta. Se antoi hankintamarkkansa ja sittemmin -euronsa paikallisille yrittäjille. Se työllisti paikallista hoivahenkilöstöä. Se oli mukana paikallisyhteisön juhlissa ja elämässä, iloissa ja suruissa.

Omaisten oli luontevaa poiketa katsomassa vanhuksiaan paikassa, joka koettiin omaksi.

***

Vanhusten hoivan tarve lisääntyi. Kuntalainen Sari Sairaanhoitaja perusti oman hoivayrityksensä, SaSaHoiva Oy:n. Sielläkin tehtiin työtä sydämen antaumuksella. Onnistuminen raavittiin yrittäjäperheen selkänahasta. Yhdistyksellä ja yrityksellä oli sopuisa rinnakkaiselo. Molemmille riitti asiakaskuntaa.

vanhus pyörätuolissaSitten alkoi kuulua kummia. Kilpailuttaa pitäisi. Oikein hankintalaki ja Euroopan unionin viisaat olivat niin päättäneet – tai ainakin innokkaat suomalaiset virkamiehet niin vakuuttivat, että kilpailuttaa pitää sosiaali- ja terveyspalvelutkin.

Kuntapäättäjät olivat kärvistelleet jo vuosia verotulojen ja sosiaalimenojen ristiriidassa vuodesta toiseen. Mitäpä jos saisimme noiden mummojen ja paappojen hoidon halvemmalla?

Oltiin kuultu, kuinka kansainvälinen kapitaali oli perin kiinnostunut Meijän pitäjän vanhuksista. Pukumiehiä ja jakkupukunaisia alkoi ravata kunnantoimistolla.

Jotkut vanhanaikaiset vastarannankiisket sanoivat, että pukumiehillä on niin paksu lompakko, että ne pystyvät laittamaan kyykkyyn paikallisen yhdistyksen ja pienen yrittäjäparan. Ensimmäisellä kierroksella ne antavat niin halvan tarjouksen, että muut on pelistä kertalaakista pois. Maksavat tappiot kassastaan ja seuraavalla kierroksella sitten hilaavat hintoja ylöspäin – kun ei ole enää kilpailijoita.

Mokomat pahan ilman linnut! Eikö ne ymmärrä uutta aikaa? Nyt tarvitaan innovatiivisia uusia osaajia, jotka osaavat homman.

***

Niinpä mummojen ja paappojen hoiva kilpailutettiin. Järjestö räknäsi ja räknäsi. Eikä ilennyt mitoittaa henkilöstöä ”oikein” voittaakseen kilpailun.

Pukumiesten tarjous voitti. Tietty. Mutta eivät ne kassastaan mitään alemyynnin tappioita makselleetkaan.

vanhus kutooAvin kanssa neuvoteltiin tiukempaakin tiukempi hoitajamitoitus. Ja sitten palkattiin lähihoitaja Henna Haamu ja sairaanhoitaja Ritva Ghost-Kärkkäinen, liekö paluumuuttaja ihan ulkomailta. Kukaan ei häntä edes muistanut tai ollut nähnyt. Makkaransiivut puolitettiin. Pissoja pyyhittiin vähän harvemmin.

Ketään yhdistykseltä yritykselle siirtynyttä henkilöstöä ei tarvinnut irtisanoa. Osasivat ne lähteä muutoinkin. Olivathan ne itse asiassa aika sopeutumattomia uuteen aikaan ja uuteen komentoon.

Paikalliset yrittäjätkin olivat vaatineet yrittäjähenkisesti kilpailutusta! Nyt ne katsoivat, kuinka hoivayksiköt eivät enää ostaneet yhtään mitään paikallisilta yrittäjiltä. Pukumiehet ja jakkupukunaiset osasivat hyödyntää skaalaedut hankinnoissa. Siinä ei paikallistalous paljon painanut. Rekka toi tavarat.

Meijän Vanhainkotiyhdistys ry:llä ei ollut vaihtoehtoja. Kiinteistöt – ne uudemmat – oli myytävä. Hoivatoiminnasta oli luovuttava. Paikallinen hoivayritys, SaSaHoiva Oy, niin ikään myi yksikkönsä pois.

Markkinat oli vallattu. Pukumiesten tavoite saavutettu.

***

pyärätuolitKun kerran aikaisemmin kirjoitin parodian ja ironian välimaastoon sijoittuvan pakinan, niin sitä liian moni pitikin täytenä totena. Niinpä ajattelin, että en osaa sitä tyylilajia. Enpä siis julkaise tätäkään kirjoitusta.

En halua nimittäin leimata mitään yritystä tai alaa tai ilmiötä kokonaan pahaksi enkä toista hyväksi. Mutta minua vain vaivaa tapa, jolla kolmatta sektoria on ajettu alas.

Sadunomaisen parodiani (jakku)pukuhenkilöitä Suomi tarvitsee. Yrityselämä pitää Suomen pystyssä ja hyvinvointivaltion rahoituksen kunnossa. Siitä en ole kuitenkaan ihan varma, pitääkö sosiaali- ja terveydenhuollossa heillä olla markkinaylivalta.

Olin jo hyllyttänyt tämän kirjoitusluonnokseni kunnes kuuntelin pääministerin haastattelutunnilla Juha Sipilää. Hän käsitteli niin näiden yritysten etiikkaa, hoivan laiminlyöntiä kuin myös niiden verokikkailua, jota nyt on ainakin holding-yhtiöiden osalta laitettu kuriin.

Mutta pääministeri Sipilä puuttui siihen uhkaan, että kun markkinavaltauksissa on käytetty hoivayksiköiden ostoissa mitä ilmeisemmin ylihintaa, on luotu jatkollekin vaikeuksia. Yritysten on rahastettava tämä ylihinta takaisin. On siis kiinnitettävä huomiota sekä ylihintaisina ostettuihin yksiköihin että arveluttavalla hinta-laatu-kombinaatiolla myytyihin palveluihin.

Mutta nyt kun sote-uudistuksessa pyritään valinnanvapautta lisäämään ja kilpailun haittoja lievittämään asiakassetelillä ja henkilökohtaisella budjetilla, niin onko enää jäljellä monessakaan kunnassa tai edes pikkukaupungeissa aitoja vaihtoehtoja? Lainsäätäjä kun puhuu kauniisti julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamista palveluista. Ja valinnanvapaudesta.

Tämä Olipa kerran -parodiani kysyy, onko markkinat vallattu ja saatu monopoliasema joillakin paikkakunnilla – viimeaikaisen hoivakohun tietojen perusteella – arveluttavin keinoin?

Niinpä päätin laittaa julkisuuteen tämän blogini. Vaikka kaikki on ihan vaan pelkkää satua ja tarinaa.

Jorma Niemelä

Tietoruutu järjestöjen sote-palveluista

volyymit
Tässä nykyhetken tilanne järjestöjen palvelutuotannossa. Toimintayksiköistä neljännes eli noin 500 on Valviran luvilla toimivia luvanvaraisia asumispalveluyksiköitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s