Järjestöjen palvelutuotanto toimii markkinoilla mutta lähtökohta ei ole markkinoissa

Muutosjohdon akatemian paneeli

Muutosjohdon akatemiassa oli 16. lokakuuta paneelikeskustelu julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin näkökulmista markkinoiden ja ekosysteemien yhteiseen kehittämiseen uudessa sotessa.

Alustajina ja keskustelijoina toimivat muutosjohtaja Marjukka Manninen POP-maakunnasta, toimitusjohtaja Joni Aaltonen Pihlajalinnasta ja dosentti Jorma Niemelä Doktriini-palveluista.

– Amitai Etzionin käsite kolmas sektori on surkea käsite. Kansalaisyhteiskunta on neljän sektorin luoman tilan sisältö, sytyke, kitti ja liima – ei mikään erillinen ”sektori”. Järjestöt ovat kansalaisyhteiskunnan institutionaalinen ilmentymä, sanoi Jorma Niemelä järjestöjen ideasta.

– Ja kun organisoidut järjestöt ovat nähneet palveluiden määrällisiä tai laadullisia puutteita jäsenistönsä ja/tai kohderyhmänsä palveluissa, he ovat pyrkineet ratkaisemaan sen joko vaikutustoiminnalla tai perustamalla itse palveluita.

muutosjohdon akatemia logo– Järjestöt eivät toimi siis markkinalähtöisesti vaikka joutuvatkin toimimaan markkinoilla ja markkinoiden ehdoilla. Niille tärkeintä on se, että eri ryhmät saavat universaalissa järjestelmässä riittävät palvelunsa, Niemelä jatkoi.

Niemelää harmitti se, että palvelutuotantojärjestöt eivät ole vielä ryhmittyneet maakunnittain yhteen, jolloin yhteistyö maakunnan kanssa toimisi paremmin. Järjestö 2.0 -hankkeiden kautta hyte-järjestöt sen sijaan ovat hyvin edustettuina maakuntien valmisteluissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s