Muodostuuko maakuntiin aito, laaja-alainen soten kehittämisen ekosysteemi?

Valtioneuvoston rahoittamassa hankkeessa selvitetään parhaita ratkaisuja maakuntien ja erityisesti sote-alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) järjestämiseen. Hankkeen toteuttajien (4FRONT, MDI ja NHG) väliraportti julkaistiin hiljakkoin.

Väliraportissa on hyviä katsauksia, mutta täydennettävääkin löytyy.

Kalle A. Piiraisen toimittamassa Maakuntien järjestäytymismallit sosiaali- ja terveysalan tki-toiminnassa luodaan peruskatsaus siihen, mitä maakunnissa on joko mietitty tai tehty asian hyväksi.

Monet ongelmat kehittämishankkeiden tulosten implementointien puutteesta, rahoituksen epävarmuudesta, johdon sitoutumattomuudesta, strategisen kokonaisnäkemyksen puutteesta jne. on hahmotettu.

Toimijakenttä ja sen hahmotus

4frontToimijakenttäkin on melko hyvin hahmotettu. Vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) aktiivinen rooli maakunnissa tämän hetken ja tulevaisuuden kumppanina on todettu, sen merkitys on hahmottunut ehkä liian ohuena. Se tulee olemaan tulevaisuudessakin tärkeä STM:n työhansikas.

Järjestöt on kiitettävästi mainittu. Sisällön osalta on tässäkin raportissa vain se perin yleinen ongelma, että järjestöt ja yritykset kategorisoidaan yhteen. Toki joissakin, varsinkin bulkkipalveluissa, rinnastus on osuva, mutta kyllä järjestöillä on selkeä missio edistää kansalaistoimintaa erityisryhmien osalta ja tarpeen vaatiessa olla innovoimassa ratkaisuja, kun palveluissa havaitaan puutteita.

Esimerkiksi uudistuksen ja TKI-toiminnan tavoitteissa mainitaan selkeästi erityisryhmien palvelutarpeiden tunnistaminen. Siinähän järjestöt ovat tehneet mittavat työn. Eivätkä ne ole vain tunnistaneet palvelutarpeita, vaan ne ovat luoneet niitä tarvittuja palveluita. Ja toimivat juuri sillä alueella tänäänkin.

Erityisryhmissä on paljon alueita, joissa ei ole odotettavissa kummoistakaan liikevoittoa. Tässä tulee esiin ansaintalogiikkojen erilaisuus. Vaikka toiminnan on oltava toki kannattavaa, sen järjestämisen intentio ei ole voitossa ja vaan erityisryhmien – ja osin myös moniasiakkaiden – palvelutarpeeseen vastaamisessa.

Monelta osin ihan ansiokkaasta raportista puuttuvat miltei kokonaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen suunnatut STEA-rahat, joista osa menee selkeästi tki-toimintaan. Järjestöillä on myös eräillä alueilla vankka asema Euroopan rakennerahastojen (ESR, EAKR) rahoittamien hankkeiden toteuttajina. Ja jossain määrin järjestöjen toteuttamat Leader-hankkeetkin tähtäävät sosiaaliseen hyvinvointiin.

Mutta enpä oikein osaa tekijöitä näistä puutteista moittiakaan. Järjestöjen kehitys- ja tutkimustoimintaa on aika vähän jäsennetty, vaikka se on ihan kohtuullisen kokoista. Itse tein pari vuotta sitten päihde- ja mielenterveysjärjestöille katsauksen Ihmisen ääni, tutkimuksen tieto (Niemelä 2016). Aika moni asia siitä kelpaa kyllä koko järjestökentällekin.

mipa tutkimus
Järjestöjen tutkimus- ja kehitystoiminnassa voi olla perinteisiä käytäntötutkimuksen piirteitä (Niemelä 2016).

Minun käsitykseni mukaan maakuntien soten innovaatiopolitiikassa pitäisi yhtenä keskeisenä tehtävänä on etsiä ratkaisuja kaikkein huonoimmassa asemassa olevien palvelujen saatavuuteen, kohdentumiseen ja vaikuttavuuteen. Kun huonoimmassa asemassa olevien tilanne paranee, sosiaalinen eriarvoisuus ja terveyserot kaventuvat. Näin sotella saavutetaan sen yksi keskeinen tavoite.

Sosiaali- ja terveysministeriö tulee määrittelemään yhteistyössä erityisvastuualueiden tutkimustoimikuntien kanssa yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueet ja tavoitteet neljän vuoden kaudeksi kerrallaan. Apuna on valtakunnallisen asiantuntijoista koostuvan terveyden tutkimuksen arviointiryhmän. Kun tämä arviointiryhmä arvioi terveyden tutkimuksen laatua, määrää ja tuloksellisuutta sekä painoalueiden ja tavoitteiden saavuttamista kuluneella nelivuotiskaudella, olisi suotavaa, että sosiaalipuolen kehittäminen ja sen painopisteet olisivat myös esillä vahvasti.

Miten organisoitua?

Miten soten tki-toiminta tulisi sitten organisoida? Nyt vastuuta on annettu niin maakunnille kuin yhteistoiminta-alueille – ja koordinaatiovastuuta myös STM:lle. Väliraportin mukaan maakunnilla tulee olemaan erilaisia hallinto- ja järjestäytymismalleja, mutta TKI-rahoituksen peruselementit ovat samat.

Raportin laatijat ovat havainneet, että monissa maakunnissa on jo ajateltu laajemmin verkostomaista ja luottamukseen perustuvaa yhteisön ja ekosysteemin rakentamista .

Tärkeä havainto on se, että maakuntauudistuksen myötä kaikissa maakunnissa on vähintään yksi korkeakoulu (yliopisto tai ammattikorkeakoulu), jonka kautta on mahdollista muodostaa uusia TKI-kumppanuuksia alueelle. Moni ei tajua, että tämän päivän maailmassa korkeakoulu voi tuoda koulutusta, tutkimusta ja kehitystyötä omalle alueelleen myös aloilla, joissa se ei itse varsinaisesti toimi. Ja niillä kaikilla on myös vahvat kansainväliset yhteydet.

Maakunnan kaikki tiede- ja ammattikorkeakoulut kannattaisi sitoa verkostomaisesti ekosysteemiin. Järjestöille kannattaisi määrittää raporttia täsmällisemmin niiden tehtävä inklusiivisen yhteiskunnan rakentajina. Raportissa kyllä todetaan, että ”yritykset ja kolmannen sektorin toimijat (mm. järjestöt) ovat myös keskeisiä kumppaneita maakunnalle TKI-toiminnassa”. Mutta – kuten edellä jo kuvasin – järjestöille on mahdollista jäsentää paljon selkeämpi rooli kuin vain kannusteiden innoittamina taloudellisesti tehokkaiden palveluiden tuottajina.

Innokylää ei raportissa tunnisteta lainkaan, vaikka sen kehittyneempi versio voisi toimia hankkeiden tulosten ja innovaatioiden työkaluna ja levitysalustana.

Kysymys aineettomista oikeuksista

Jatkotyössä pitäisi paneutua myös IPR-oikeuksiin eli aineettoman omaisuuden oikeuksiin (Intellectual Property Rights). Sote-järjestöt ovat periaatteittensa mukaisesti antaneet pääsääntöisesti kaikki tutkimus- ja kehitystyönsä tulokset avoimesti kaikkien muidenkin käyttöön. Pitäisikö kaikkien olla samalla viivalla, jos julkisella rahalla kaikki kehittävät toimintaansa?

Lakiesityksissä yhtäältä määritetään, että yhtiöiden ja yhteisöjen, ainakin isompien, on osallistuttava palveluiden kehittämiseen ja se olisi mitä ilmeisemmin ainakin osittain osa maakunnan rahoittamaa toimintaa, ja toisaalta sanotaan, että palveluntuottajalla ei olisi toisen lainkohdan perusteella velvoitetta jakaa tutkimus- ja kehittämistoimintansa tuloksia.

Tietojohtaminen on yksi keskeinen avaintekijä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen onnistumisessa ja myös tavoitellussa kustannusten kasvun hillinnässä. Siksi on tärkeää jo etukäteen hahmottaa, millaisia avoimen tiedon ja rajattujen IPR-oikeuksien alueita muodostuu – vieläpä julkisella rahoituksella.

sotemäärät
Järjestöjen palvelutuotannon rooli on mittava. Sen tulisi itsensä jäsentää tki-toimintansa nykyistä selkeämmin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Muodostuuko maakuntiin aito, laaja-alainen soten kehittämisen ekosysteemi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s