Rajapinnat sopivat huonosti verkostojen ja ekosysteemien aikakauteen

tikkaARVIO – Lukuisilla hyvinvoinnin alueilla innovatiivisesti ja aloitteellisesti toiminut kansalaistoiminta ollaan ajamassa Saimaan kanavaan, jossa toisella puolella on Suomi ja toisella Venäjä. Kun hädänalaiselle halutaan luoda apua, järjestöjen on katsottava tarkkaan, ettei horjuteta yrityksiin päin kilpailuneutraliteettia. Ja jestas, jos meneekin toisessa suunnassa hoitamaan lakisääteiselle haiskahtavia tehtäviä, joita mikään kunta ei ole tosiasiassa hoitanut – siinä saattaa ylittää luvattomasti rajapinnan!

– Avustamisen kannalta rajapinnan määritteleminen voi välillä olla haastavaa. Milloin rajapinnan sijaan tulisi puhua yhdyspinnasta, kysyy viisaasti osastopäällikkö Markku Tervahauta sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Vaikka alussa parodioin alussa järjestötoiminnan asemaa, en kirjoituksellani halua missään nimessä horjuttaa lainkuuliaisuutta. Totta kai rajapinnat pitää selvittää. Mutta aidosti pelkään, että järjestötoiminnasta tehdään sisäsiisti perinteisten toimintojen ylläpitäjä.

Sosiaalisia ongelmia tulisi taklata luovalla verkosto- ja kumppanuusjohtamisella niin kunnissa kuin tulevissa maakunnissakin.

Uusi aika tarvitsisi samanlaista innovatiivisuutta kuin mitä järjestöjen toiminta oli 1800-luvun loppupuolen köyhässä ja kurjassa Suomessa. Pitäisi mennä umpihankkeen uusiin ratkaisuihin. Siksi kysyn, tappavatko jatkuvat raja-aitojen syynäykset luovuuden?

Ja kun uusi aika edellyttäisi, että erityisesti sosiaalisia ongelmia taklattaisiin – ei hierarkkisella hallinnolla eikä tarkasti rajatuilla markkinaoperaatioilla vaan – luovalla verkosto- ja kumppanuusjohtamisella niin kunnissa kuin tulevissa maakunnissakin. Markku Tervahauta on oikeilla jäljillä pohtiessaan yhdyspintakäsitettä.

Selvitys korostaa jatkumoa, ei rajaa

rajapintakansiSosiaali- ja terveysministeriö julkaisi Owal Group Oy:ltä ja Olli Oosin, Susanna Lehden ja Jeremias Kortelaisen laatiman selvityksen Järjestöavustusten kohdentuminen julkisen sektorin rajapintaan (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 9/2018).

Selvityksen tavoitteena on kuvata sitä, missä määrin STEAn järjestöavustuksia tällä hetkellä (2017) kohdentuu menoihin ja toimintoihin, joiden voidaan katsoa kuuluvan lakisääteisesti valtion tai kuntien maksettavaksi joko selkeästi tai tulkinnanvaraisesti. Selvitys on luonteeltaan käytännönläheinen tulkitseva analyysi rajapinta-alueesta. Siinä ei tarkastella järjestö-yritys-kunta-kolmiota vaan se keskittyy vain kunnan ja järjestöjen suhteisiin.

Owal Groupin selvitys osoitti, että pohdinnan alla olevan rajapinnan laajuus STEAn avustuksissa on karkeasti arvioiden 15–20 % kohteista ja 25–30 % avustussummasta. Ja näilläkin alueilla vain pieni osa on sellaista, joka paikkaa tai täydentää lainsäädännössä tarkasti määriteltyä palvelua, tai tulee lähelle kansalaisten subjektiivisia oikeuksia.

Selvityksen tekijöillä on sekä juridista että yhteiskunnallista osaamista. Viisaasti he pidättäytyivät perinteisestä ratkaisumallista, jonka mukaan olisi yritetty säätää vieläkin yksityiskohtaisempaa lainsäädäntöä. Heidän johtopäätöksensä olikin se, että ”STEAn avustamista ohjaavaan lainsäädäntöön ei ole mielekästä sisällyttää sellaisia ehdottomia säännöksiä, jotka luovat tulkinnallisesti mahdottoman tilanteen lainsäädännön noudattamisen näkökulmasta”.

Selvityksen tekijöiden mukaan voimassa olevasta lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä ei löydy ehdottomia perusteita sille, että tietyt rajapinnalla olevat tehtävät kuuluisivat ensisijassa kunnan, tai tulevaisuudessa maakunnan, järjestettäväksi ja että STEAn ei tulisi niitä avustaa.

Rajapinnassa olevat kohteet muodostavatkin siis ”jatkumon”. Sitä kuvaamaan selvityksessä on luotu havainnollinen asteikko. Jotkut esiinnousseet kysymykset eivät ole lainsäädännöllisiä tai juridisia. Kysymys on julkisten varojen käytön tarkoituksenmukaisuudesta. Ja kysymys on myös viestinnän selkeydestä.

jatkumon viitekehys stea

Tiukat rajat johtaisivat eriarvoisuuteen

Tutkijat suosittavat, että nykyisiä avustuslinjauksia tulisi muuttaa STEAn avustuslinjausta sallivammaksi. Avustuslinjauksissa voitaisiin vahvemmin korostaa järjestö–kunta-yhteistyötä. Vahvemmin tulisi myös analysoida toiminnan nivoutumisessa julkiseen palvelujärjestelmään.

Jotenkin jäi se tuntu, että selvityksen tekijät haluaisivat mieluimmin puhua yhdyspinnoista kuin rajapinnoista! Asiakkaan saaman palvelun kannalta kyse on aina yhdyspinnasta. Rajapinnat ovat rahoitusjärjestelmiä ja byrokratiaa varten.

Tutkijat suosittavat, että nykyisiä avustuslinjauksia tulisi muuttaa STEAn avustuslinjausta sallivammaksi.

Selvityksen viisaus on siinä ymmärryksessä, että tiukat rajaukset saattaisivat johtaa rajapinnoilla omaa elämänsä ja ongelmiensa kanssa kamppailevien heitteillejättöön. Kunnalla ei olisi mahdollisuuksia hoitaa kyseisiä ryhmiä eivätkä järjestöt saisi niihin puuttua. Selvityksessäkin tarkastellaan kohteita, jotka liittyvät pientä kohderyhmää koskeviin, usein melko kriittisiin toimintoihin, joiden toteuttaminen vaatii huomattavaa erityisosaamista ja joustavuutta.

Tiukoilla rajapinnoilla voidaan asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Kohderyhmien, joista on tehty erityislaki, osalta on julkinen vastuu selkeämmin määritettävissä kuin ”vain” yleislakien piiriin kuuluvien kohderyhmien. Tasapuolisen kohtelun näkökulma on otettava vertailun kautta esiin. Selvityshenkilöt löysivät rajapinnasta muutamia kohteita, jotka korvaavat julkisen palvelujärjestelmän puutteita ja niiden rajaaminen avustustoiminnan ulkopuolelle johtaisi palvelutason merkittävään heikkenemiseen näille kohderyhmille.

Selvitys korostaa, että käytössä tulisi olla joustavasti erilaisia, asiakkaan tilanteeseen sopivia palveluita. ”Samaan tai samankaltaiseen tarpeeseen voidaan siis vastata erisisältöisillä palveluilla”. Tämä olisi turvattava.

Kehittämistyössä tarvitaan ekosysteemejä, ei tonttikarttoja

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus mahdollistaa ja toivottavasti vähän pakottaakin siihen, että alueen toimijat kunnissa, maakunnissa ja yhteistoiminta-alueilla loisivat innovaatioekosysteemejä, joissa kunnat, maakunnat, järjestöt, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yritykset ja kaikki toimijat kehittäisivät uutta ja parempaa palvelutuotantoa.

STEA logo

Vaikka lainsäädännössä on kunnille annettu kehittämistehtävä, Owal Groupin väki ei katso, että järjestöjen pitäisi siitä vetäytyä: ”Lainsäädäntö asettaa kunnille velvoitteen palvelujen kehittämiseen, mutta velvoite ei ole tarkkarajainen, eikä se toisaalta sulje pois muuta kehittämistoimintaa”.

Järjestöjen etu on ensinnäkin siinä ketteryydessä, että pystyvät käynnistämään nopeasti uudenlaisia toimintoja ja kokeilemaan erilaisia toimintamalleja. Mahdollisuus kokeilla on merkittävä hyöty uusien palveluiden kehittämisessä, jotka myöhemmin voivat siirtyä kunnan tai maakunnan palveluvalikoimaan ostopalveluna, asiakasseteli- tai hebu-palveluna.

Järjestöjen erityinen vahvuus saattaa toiseksi olla viranomaista laajemmassa paikallistuntemuksessa, joka mahdollistaa vaikuttavan toiminnan.

Järjestöjen erityinen vahvuus saattaa toiseksi olla viranomaista laajemmassa paikallistuntemuksessa, joka mahdollistaa vaikuttavan toiminnan. Tämä on osoittautunut todeksi jo liitoskunnissa ja osoittautuu taatusti todeksi maakuntajärjestelmässä.

Tutkijat patistavat nivomaan järjestölähtöisen kehittämisen tarkemmin kunnan ja maakunnan kehittämiseen. Tämä voisi edistää tulosten muuttumista pysyväksi toiminnaksi. Tämä onkin ollut monen hankkeen kipukohta.

”Jotta järjestöjen asiakastuntemus ja osaaminen voidaan jatkossakin hyödyntää täysimääräisesti, tulisi kehittämishankkeiden osalta edelleen olla mahdollista toteuttaa STEAn rahoituksella hankkeita, jotka sijoittuvat julkisen palvelun alueelle, myös liittyen subjektiivisten oikeuksien alaan”, selvitys linjaa.

Mutta lakihan määrää hytenkin kunnan tehtäväksi…

Samantyyppisesti käsitellään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Puhdasoppisestihan voitaisiin lakia tulkita niin, että kun lakisääteisen sosiaalihuollon painopistettä on haluttu siirtää ennaltaehkäisevään toimintaan sekä varhaiseen tukeen, niin se olisikin vain kunnan tehtävä! Tällainen linjaus on selvityksen mukaan mahdoton.

Päinvastoin. Järjestöjen hankkeet voivat selvityksen mukaan parhaimmillaan toimia kehittämiskohteiden esiin tuojana ja asiakaskunnan näkemysten välittäjänä. Näin ne edistävät käytättäjien osallisuuden toteutumista.

Haastava sosiaalinen kuntoutus

Jos sosiaalinen kuntoutus siirtyy aiotulla tavalla asiakassetelipalveluksi, se luo järjestöille sekä huikeita mahdollisuuksia että samalla kaikenmaailman rajapintoja ja juridisia ongelmia.

järjestöväkeä sjoella
Järjestöväkeä koolla Seinäjoella tällä viikolla.

Selvityksessä yritetään tätäkin haarukoida nykytoimintojen valossa. Nasevasti todetaan, että sosiaalisen kuntoutuksen palvelulla voidaan vastata useisiin sosiaalihuoltolain mukaiseen tuen tarpeeseen, eikä se toisaalta vastaa tarkkarajaisesti mihinkään laissa mainittuun tuen tarpeeseen. Siinäpä se.

Miksi näin? No, ”tarpeen arviointiin vaikuttaa asiakkaan oma näkemys ja mielipide sekä asiakkaan yksilölliset olosuhteet, kuten ympäristön vaikutus ja läheisverkoston mahdollisuudet tukemiseen”. Selvityksen mukaan on löydettävä tasapaino tasapuolisen kohtelun toteutumisessa kaikkien asiakkaiden kesken ja toisaalta pystyttävä huomioimaan asiakkaan yksilölliset olosuhteet, tarpeet ja mielipide.

Yhdyspintoja tulee tarkastella, mutta niillä ei tule kävellä isoin, ruhjovin saappain. Owal Groupin selvitys varoittaa, että järjestötoimintojen väheneminen johtaisi todennäköisesti merkittävään palvelutason heikkenemiseen – ehkä aivan suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta. Siitä kärsisi kansalainen.

Jorma Niemelä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s