Kuntoutuksen uudistamisessa askel eteenpäin

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan hallituskaudella tehdään kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus.

Viime viikolla asia eteni, kun uudistusta varten asetettu Kari Välimäen johtama komitea luovutti mietintönsä ministereille. Komiteamietinnössä on hyviä linjauksia, mutta sen yhteensovittamisessa sote-pakettiin on vielä työtä.

Kuntoutuksen kenttä on joidenkin mielestä monipuolinen, joiden mielestä sekava. Ehkä molempia. Elämän ongelmat ja kuntoutumisen polut ovat niin moninaisia, että tuskinpa kaikkea kuntoutukseen liittyvää on tarkoituksenmukaista ahtaa kovin ahtaaseen pakettiin.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea määrittää kuntoutuksen seuraavasti:

”Kuntoutus on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä, suunnitelmallinen prosessi, jossa kuntoutuja ylläpitää ja edistää toiminta- ja työkykyään ammattilaisten tuella. Kuntoutukseen kuuluu kuntoutujan toimintaympäristöjen kehittäminen. Kuntoutus tukee kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä voimavaroja, itsenäistä elämää, työllistyvyyttä ja sosiaalista osallisuutta. Kuntoutus on osa hyvinvointipalvelujärjestelmää ja edellyttää useiden toimijoiden oikea-aikaisia ja saumattomia palveluja ja etuuksia.”

KariVälimäki2
Puheenjohtaja Kari Välimäki mietinnön luovutuksen jälkeen.

Määritys on hyvä. Subjekti on kuntoutuja itse. Tavoite on toiminta- ja työkyvyssä. Määritys ei unohda niitä yhteisöjä, joihin kuntoutuja kuuluu. Se painottaa sosiaalista osallisuutta.

Komitean mielestä työttömien työkykyongelmia ei aina huomata riittävän varhain. Komitean ehdotusten tavoitteena onkin se, että työttömien työkyvyn aleneminen tunnistetaan nykyistä varhaisemmin, jolloin tarkoituksenmukainen tuki, hoito ja kuntoutus käynnistyvät oikea-aikaisemmin.

Maakuntien vastuulle tulevan sosiaalisen kuntoutuksen tulisi kohdentua erityisesti vaikeassa asemassa oleville työikäisille. Erityisinä haasteina nähdään päihde- ja mielenterveysongelmat, asunnottomuus ja vaikea sosiaalinen syrjäytyminen.

Suunnittelussa yhteistyö – toteutuksessako hajaannus?

Viimeisin valinnanvapauslakiluonnos laittaa koko tämän paketin asiakassetelitoiminnaksi. Nyt on tärkeää, että kaikki toimijat löytävät hyvät yhteistyötavat asiakassuunnitelmien laadinnassa.

Lakiluonnoksen 5. pykälän mukaan ”asiakkaalle laaditaan palvelutarpeen arvioinnin perusteella tarvittaessa asiakassuunnitelma. Asiakassuunnitelmassa on kaikki asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelut tuotantovastuusta riippumatta. Maakunnan liikelaitos, sosiaali- ja terveyskeskus ja suun hoidon yksikkö ovat kukin omalta osaltaan vastuussa suunnitelman laatimisesta.”

Hyvä näin. Mutta esimerkiksi sosiaalietuuksien tulee synkronoitua samanaikaisesti tähän kokonaisuuteen. Uskoisin, että Kelalla on suuri halu olla mukana suunnitelmaprosessissa reaaliaikaisesti. Myös mm. kasvupalvelut on syytä linkittää kokonaisuuteen.

_JAN3571
Tuottajien on pelattava yhteen.

Mutta tämä ei riitä. Myös palveluiden tuottajien on pelattava yhteen – lähtökohtana asiakkaan etu ja luonteva palvelupolku ja eheä palveluintegraatio. On suuri harha, että homma on hoidettu, kun hallinnossa suunnitelmapaperi on valmis.

Komitea peräänkuuluttaa ehdotuksissaan 4 ja 5 juuri samansuuntaisia toimia. ”Maakunta vastaa siitä, että maakunnan alueella on toiminta- ja työkyvyn tuen ja kuntoutuksen toimintamalli ja monia palveluja (ml. kuntoutuspalvelut) tarvitseville keskitetty asiakas- ja palveluohjaus”, ehdotuksessa 4 vaaditaan.

”Monia erilaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden kuntoutumisen prosessin hallitsemiseksi asiakasprosessista päävastuussa olevan tahon on otettava käyttöön vastuullisen asiakasohjauksen malli (case management). Tarvittaessa prosessivastuutahon on osoitettava vastuuhenkilö, joka vastaa asiakkaan kuntoutuksen palvelukokonaisuuden yhteensovittamisesta”, todetaan puolestaan ehdotuksessa 5.

Niin valinnanvapauslakiluonnoksessa kuin kuntoutuskomitean työssä on hyviä aineksia sosiaaliseen kuntoutukseen, mutta niiden yhteen hiomisessa on vielä paljon työtä. Kuntoutuksessa on turvatta yhtä aikaa niin vaihtoehtoja kuin niiden integrointia yhteen.

On hyvä, että palveluohjausta korostetaan. Korostuksen vaara on ymmärtää se erillisenä ohjaajien armeijana. Siihen ei ole varaa. Tärkeintä on, että koko järjestelmä, sen henkilöstö ja sen tietojärjestelmät toimivat palveluohjaavasti. Näin vapautuu myös resursseja henkilökohtaiseen, erilliseen palveluohjaukseen niille, joilla on suuri tarve ohjaukseen ja joiden oma selviytymiskyky on heikko.

Avun ulottumattomissa olevat ryhmät

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi viime vuonna raportin sosiaalityön tilasta otsakkeella Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa (Blomgren ym. 2016). Se osoitti lohduttomasti sen, että sosiaalityön ulkopuolelle jää monia ryhmiä, mm. päihde- ja mielenterveysongelmaisia ja niitä, jotka eivät siinä elämäntilanteessa sopeudu systemaattiseen asiakas- ja palvelusuunnitelma-ajatteluun.

Kumpikaan, valinnanvapauslakiehdotus tai kuntoutuskomitean mietintö, eivät mielestäni tuo suoranaista vastausta tähän haasteeseen.

Thl:n raportti hahmotteli, että järjestöillä (ja seurakuntien diakoniatyöllä) olisi toiminta- ja lähestymistapoja, joilla näitä ryhmiä voitaisiin lähestyä – ja on lähestytty. Samaa on havaittu joissain muissa selvityksissä.

Valinnanvapauslakiehdotuksen asiakassetelirahoitus sopii moneen kohtaan sosiaalisessa kuntoutuksessa, mutta nyt on erittäin kriittisesti sekä ennakoitava että seurattava, lyökö se rahoitusmalli nämä reunalla elävät ihmiset jatkossakin  asiakas- ja palvelusuunnitelmamyllyjen ulkopuolelle. Työ kun vaatii pitkäjänteistä luottamuksen synnyttämistä ja sillä termillä otsikoitua asiakasseteliä ei ehkä luoda.

_JAN2988Valinnanvapausluonnoksen perusteluissa järjestöjen kohdalla painottuu monet ns. neutraliteettiin ja avoimuuteen liittyvät kysymykset.

Kuntoutuskomitea näkee sen sijaan järjestöissä piilevän potentiaalin. Mietinnön ehdotuksessa (järjestysluvultaan 45) painotetaan, että ”asiakassuunnitelmassa on otettava huomioon asiakkaita edustavien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen integroiminen kuntoutumisen asiantuntijoina, vertaistukijoina ja kehittäjinä osaksi asiakkaan kokonaisvaltaista kuntoutumisen prosessia”.

Varmemmaksi vakuudeksi ehdotus numero 46 kuuluu näin: ”Sote-järjestämislaissa on varmistettava maakuntien ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyö sekä turvattava se, että maakunnat tukevat ja avustavat kolmannen sektorin auttamistyötä.”

Kuntoutuskomitealla on linjauksissaan vankka idea, mutta nähtäväksi jää, kuinka hyvin se istuu yhä selkeämmin markkinoistumiseen perustuvaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmään.

Äärimmäisen hyvä oli, että komitea linjaa ns. täydentävän kuntoutus- ja sopeutumisvalmennustoiminnan paikan. Sen toteuttajina ovat järjestöt STEA-rahoituksella. Komitea ei pidä sitä varsinaisena lakisääteisenä kuntoutuksena vaan sen täydennyksenä.

Jorma Niemelä

Ps. Komitealle pitää antaa aivan erityinen tunnustus siitä, että ammatillisen ja kasvatuksellisen kuntoutuksen ohella ja sisällä se nostaa erikseen esiin ns. opinnollisen kuntoutuksen. Aikuisen ammatillinen kuntoutus ei oikein tahdo vaikeassa elämäntilanteessa pitkään olleilla edetä, ellei elämän sivistysperustaa ensin vahvisteta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s