Dynaamiseen kehittämiseen maakunnissa

eduskunta takki

BLOGI – Olin eilen mukana eduskunnassa Takki-verkoston järjestämässä pyöreän pöydän keskustelussa, jonka teemana oli Sote –uudistus ja ammattikorkeakoulut. Pyöreän pöydän keskustelut aloitimme aikoinaan siksi, että niissä eri toimijatahot, puolueet ja vaikuttajat ovat tasapuolisesti äänessä lyhyiden alustusten jälkeen.

Fokuksena oli erityisesti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta maakuntarakenteessa. Myös koulutusta ja osamaisen kehittämistä sivuttiin useissa puheenvuoroissa – kouluttavathan ammattikorkeakoulut 80 prosenttia sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutetuista työntekijöistä. Ja TEM:n aikoinaan tilaaman kansainvälisen arvioinnin mukaan ne ovat tehtävänsä kannalta sijoittuneet hyvin eri puolille maata.

Kun olen toisten hankkeiden merkeissä joutunut pohtimaan järjestöjen paikkaa maakuntahallinnon kehittämisrakenteissa, olen havainnut paljon yhtäläisyyksiä ammattikorkeakoulujen ja vahvojen, isojen järjestötoimijoiden välillä.

Peruskysymys on se, että muodostuuko maakunnan elinvoimaa keskeisesti tukeva kehittämiskokonanaisuus yhdestä virkamiehestä ja muutamista tuolejaan rakastavista työryhmän ihmisistä vai kyetäänkö luomaan moderni verkostotoimijuus, jossa hyödynnetään kaikkien osaaminen, into ja innovatiivisuus kansalaisten hyödyksi. Institutionaalinen jatkuvuus on esimerkiksi korkeakouluissa.

Lakiesityksen (HE 15/2017 vp) perusteluissa on varsin hyvin – joskin käsitteitä vaihdellen eri kohdissa – haastettu ottamaan yhteistyöhön eri tahoja korkeakouluista järjestöihin ja muihin toimijoihin. Tulkintaongelmia saattaa tulla käsitteestä ”yliopistotasoinen” – eikö olisi voinut korostaa korkeaa tieteellistä tasoa?

Maakunnalla on sotea laajempi kehittämistehtävä. Kun lakiesityksessä kehittämistehtävät ovat pirstottu pitkän tehtäväluettelon sisälle, kannattaa maakunnan kolme perustehtävää hahmottaa vaikkapa näin:Uusia slaidesja

Kehittämistasot

Maakunta. Lakiesitys korostaa, että maakunnan tutkimusperustaisessa kehittämistoiminnassa yhteistyö yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja alan järjestöjen kanssa on tärkeää.  Maakunta vastaisi alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä.

Tutkimusperustaisen kehittämisen rinnalla käytetään myös termiä ”käytännönläheinen kehittämistyö”. Myös hyvien käytäntöjen juurruttamista alueella pidetään esillä. Jokainen velvoitetaan myös osallistumaan yhteistoiminta-alueen ja koko maan kehittämiseen.

Yhteistoiminta-alueet. Sote poikkeaa muusta kehittämistyöstä siten, että sotea tarkastellaan paitsi maakuntatasolla niin myös viiden yhteistoiminta-alueen (keskuspaikkoina Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Uusimaa ja Varsinais-Suomi) koordinaation ja yhteistyön kautta.

Yhteistoiminta-alueillakin korostetaan sitä, että näitä kehittämis- ja tutkimustehtäviä varten tarvitaan yhteistyörakenteet alueen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä muiden tarvittavien alueellisten ja kansallisten tahojen kanssa. Yhteistoiminta-alueella eli entisillä erva-alueilla on velvollisuus sopia muiden samaan yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan yhteistyöstä.

Mainittujen maakuntien on tehtävä yhteistyötä uusien menetelmien, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä osaamistarpeen arvioinnin ja ammatillisen osaamisen kehittämiseksi eri tahojen, kuten yliopistojen, korkeakoulujen, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus tapahtuu pääosin sosiaali- ja terveysministeriössä – siis soten osalta. Ministeriö määrittelee yhteistyössä maakuntien tutkimustoimikuntien kanssa yliopistotasoisen tutkimuksen painoalueet ja tavoitteet nelivuotiskausittain ja myöntää yliopistotasoiseen tutkimukseen valtion rahoitusta neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tukena on valtakunnallinen sosiaali- ja terveystieteellisen tutkimuksen arviointiryhmä. Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunnan tehtävänä olisi myös omalta osaltaan koota ja välittää tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistarpeista.

Marginaalit olisi muistettava

Hieman huolestuttaa se, että oikein millään tasolla ei ole mietitty, miten huolehditaan tietyistä erityisongelmista ja niihin liittyvästä erityisosaamisesta. Valtakunnallisesti niiden esiintyvyys vaihtelee suuresti; joillakin alueilla vuosittain saattaa olla muutama, satunnainen avuntarvitsija – toisilla alueilla taas tarve ja palvelujen käyttö ovat runsaampia. Kun avun tarvitsijoita on vähän ja henkilöstön osaaminen ei ole kehittynyt, ongelmaa ei saateta tunnistaa lainkaan eikä apua osata tarjota.

Tällainen haaste liittyy mm. ongelmapelaamisen ehkäisyyn ja hoitoon. Myös monien muiden vammais-, sairaus- ja/tai sosiaalisten pulmien osalta meillä on järjestöjä, joille on kertynyt mittava tietopääoma ja osaaminen. Ministeriöllä ja sen alla toimivalla sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunnalla tulisi olla selkeä koordinaatiovastuu näistä erityiskysymyksistä, jotka koskevat usein marginaalien marginaaleissa eläviä ihmisiä.

Tarkoitan nimenomaan koordinaatiovastuuta. Huikeaa erityisosaamista ei saisi kadottaa nyt suuren mullistuksen lieveilmiönä.

Olisi huolehdittava, että näiden erityiskysymysten tieteellinen tutkimus, tutkimusperäinen kehittäminen, riittävä osaaminen ja riittävä palvelutarjonta olisivat maakuntien kanssa tehtävien sopimusten agendalla. Parhaimmillaan asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetointi auttavat juuri näitä ryhmiä, mutta tietoa niihin ratkaisuihin tarvitaan!

Uutta dynamiikkaa

Kaiken kaikkiaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan ajattelu on menossa oikeaan suuntaan, mutta osin ajattelu on vielä kiinni vanhoissa rakenteissa ja käsitteissä. Maakunnissa ollaan parhaillaan miettimässä, miten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta tullaan organisoimaan ja miten se sijoitetaan maakuntien hallintoon.

_JAN0303Tilanne on suuri mahdollisuus maakunnille ja niiden elinvoimalle. Ensinnäkin jokaisessa maakunnassa toimii vähintään yksi korkeakoulu (ks. kartta): joissakin on ammattikorkeakoulu, toisissa sekä ammatti- että tiedekorkeakoulu, joissakin niitä kaikkia on useampikin.

Suomella ei ole enää varaa siihen, että aikoinaan kadun toisella puolella rakennettiin sosiaalialan osaamiskeskuksia ja toisella puolella katua ammattikorkeakouluja, joille annettiin lakiperusteluissa mm. sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen. Joissakin maakunnissa ne löysivät viisaan synergian. Ei kaikissa. Valitettavasti.

Nyt tarvitaan verkostoajattelua ja nyt tarvitaan innovaatioekosysteemi-ajattelua organisaatio- ja hallintokeskeisen ajattelun sijaan. Tutkimukseen ja kehittämiseen tarvitaan nyt kaikki voimat. Jos perustetaan oma alirahoitettu tutkimusyksikkö, sen aika menee rahoituksen hankkimiseen, muiden toimijoiden päihittämiseen ja oman reviirin varjeluun. Tulosvastuun pitää syntyä siitä, miten saa maakunnan kaikki voimavarat aktivoiduksi yhteiskunnan uudistamiseen.

Maakunnan korkeakoulujen ja maakuntien ei kannata rakentaa vain sote-yhteistyötä. Maakunnissa tarvitaan hyvinkin erilaista osaamista ja kehittämistä. Ja tämän päivän sote tarvitsee kehittyäkseen digitalisaatiota, teknologiaa, logistiikkaa, liiketaloutta, taloustiedettä, palvelumuotoilua jne.

Maakunnassa toimivia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja ei pidä tarkastella vain niissä toteutettujen tieteenalojen tai koulutusohjelmien kautta. Arkipäivää on jo se, että korkeakoulut tuovat kotimaisen ja kansainvälisenyhteistyönsä kautta alueelle sitä osaamista, mitä tarvitaan. Ja yhteistoiminta-alueelta löytyy jo varsin monenlaista osaamista. Yliopistot voivat operoida myös yliopistokeskustensa kautta.

Järjestöjen kannattaa miettiä toimintansa uuden maakuntajaon kautta. Sote-uudistus on suuri testi järjestöille. Niillä on takanaan huikea, innovatiivisuutta täynnä oleva historia. Monet palvelut ovat kehittyneet järjestöjen piirissä. Nyt nähdään, onko ajattelu ja toiminta urautunut vuosien saatossa vanhojen asemien puolustamiseen vai voivatko järjestöt nousta uudelleen uutta luovan edistyksen aallonharjalle? Hyviä, dynaamisia esimerkkejä on olemassa.

Viite

Niemelä, J., Saksi, J. & Virtanen, P. (2016). Muutosjohtamisvalmennus aluehallinnon uudistamisen tukena vuosina 2017 – 2020. Loppuraportti sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle.

eduskunta takki 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s