Alkoholipoliittisia déjà-vu-ilmiöitä

tölkki

BLOGI – Keskustelu alkoholipolitiikasta on kuin teatterin ikuinen näytelmä. Se otetaan ohjelmistoon muutaman vuoden välein. Näyttelijät vaihtuvat. Mutta roolit ja käsikirjoitus ovat muuttumattomat.

Jokunen vuosi sitten, Susanna Huovisen ollessa peruspalveluministerinä, sain ministeriltä kutsun keskustelutilaisuuteen alkoholipolitiikasta. Jokin vääntö oli silloinkin meneillään.

kon jakkipOlin ollut kymmenkunta vuotta pois niistä keskusteluista. Mutta 80- ja 90-luvun taitteen molemmin puolin olin ollut monissa alkoholipolitiikkaa käsitelevissä STM:n työryhmissä. Niistä merkittävin oli tietystikin vuonna 1992 työskennellyt kansliapäällikkö Heikki S. von Hertzenin johtama alkoholilain uudistamistyöryhmä.

Sen tehtävänä oli ”selvittää alkoholilainsäädännön muutostarpeet erityisesti ottaen huomioon ETA-sopimuksen ja mahdollisen EY-jäsenyyden vaikutukset nykyiseen alkoholijärjestelmään”. Siinäkin ryhmässä tulivat taatusti esille kaikki näkemykset laidasta laitaan.

Ja nyt kymmenen muissa hommissa vietetyn vuoden jälkeen istuin jälleen keskellä alkoholipoliittista debattia. Henkilökohtainen déjà-vuni vahvistui joka ikisen puheenvuorona jälkeen, vaikka ne olivat huolellisesti valmisteltuja ja huolellisesti argumentoituja.

Kun oma puheenvuoroni tuli, sanoin seuraavaa: ”Olen ollut kymmenen vuotta poissa tästä keskustelusta. Täällä istuu paljon silloin mukana olleita mutta myös uusia henkilöitä. Mutta minun on ihan pakko sanoa, että minkään tahon puheenvuorot eivät ole kymmenessä vuodessa muuttuneet.”

Fiksu väki osasi nauraa. Ministeriäkin tilanne taisi huvittaa.

Tänä vuonna aaltoillut uusi keskustelu alkoholipolitiikasta on nostanut toisenkin déjà-vun. Kun yritin erilaissa yhteyksissä 1980-luvulla hahmottaa keskustelua itselleni, aloin jäsentää puheenvuorojen taustalla olevia erilaisia intressejä. Niinpä kirjoitin Alkoholipolitiikka-lehteen (nykyisen Yhteiskuntapolitiikan edeltäjä) artikkelin Alkoholipolitiikan perustelut. Tuo artikkeli on nähtävillä verkossa edelleen (Alkoholipolitiikka vol. 53: 193-198, 1988).

Viittasin alussa johonkin aikaisempaan, lyhyehköön luetteloon fiskaalisista, elinkeinopoliittisista ja sosiaalisista intresseistä ja totesin, että ”jos tämänkeväistä keskustelua tarkastelee, siitä löytää kaikkia näitä aineksia”.

Artikkelin johtopäätöksissä kirjoitin: ”Yhteen koottuna alkoholipolitiikan perusteluluettelo näyttää seuraavanlaiselta:

  • fiskaaliset eli valtiontaloudelliset
  • elinkeinopoliittiset
  • sosiaaliset
  • kriminaalipoliittiset
  • korporatiiviset
  • terveydelliset/kansanterveydelliset
  • eettiset
  • uskonnolliset
  • kulttuuriset
  • poliittis-ideologiset
  • tasa-arvoisuutta tähdentävät ja
  • miljööpoliittiset perustelut.”

Kyllä nuo kaikki intressit ja näkökulmat ovat edelleen mukana keskustelussa tavalla tai toisella. Jos päivittäisin nyt luetteloa, nostaisin kuluttajanäkökulman huomattavasti vahvemmin omanaan esille. Järjestys- ja turvallisuusintressin nostaisin ihan omakseen kriminaalipoliittisen argumentaation sisältä.

Elinkeinopoliittista intresseistä kirjoittaessa ottaisin esille perinteisen alkoholiteollisuuslobbyn rinnalle pienpanimot, joiden intresseistä on helppo kerätä sympaattisia tarinoita julkiseen keskusteluun.

Arvioin vuonna 1988 artikkelissani, että ”näyttäisi siltä, että alkoholipolitiikan kovat arvot (valtiontalous, elinkeinopolitiikka, korporatiivisuus) olisivat nykyisessä ilmanalassa etusijalla, pehmopuolen perustelut taas toissijaisina”. Onkohan tässäkään mikään muuttunut?

Meillä on hirmuinen määrä tietoa. Meillä on vuosikymmenien saatossa muotoutunut alkoholilobby erilaisine etu- ja intressiryhmineen. Lopullisia päättäjiä on lopulta vain kaksi.

tölkki2Ensimmäinen on valtio eli poliittinen päättäjä. Sen on kyettävä valtavissa paineissa tekemään viileä analyysi ihmisen ja kansalaisen hyväksi. Sama ministeri voi joutua tekemään sote-uudistusta miljardien kustannustenhillintätavoittein ja hänellä voi olla paineita esittää alkoholipoliittisia ratkaisuja, joilla voi hupiloida säästötavoitteet yhdellä lakimuutoksella.

Toinen on kuluttajakansalainen, joka voi tehdä omia kulutuspäätöksiään. Niitä ei tehdä kuitenkaan tyhjiössä. Mitä märempi yhteiskunta on, sitä haastavampaa on tehdä niitä ”yksilöllisiä” valintoja ja sitä enemmän syntyy myös alkoholihaittoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s